The Departed

Ohjaus: Martin Scorsese

2006 

Amerikkalaisen gansterielokuvan viimeistä Messiasta Martin Scorsesea on syytetty usein rikollisen elämäntavan nostalgisesta glorifioinnista, koska hän nokkelin vuorosanoin ja taidoikkain kuvasommitelmin maalaa muotokuvia vinksahtaneen moraalin omaavista lahtareista.

Toistuvasti ohjaaja silti osoittaa valitun tien ja sitä päällystävien unelmien turmiollisuuden maanisten pakkomielteiden kurimuksen lopulta tavoittaessa neuroottiset antisankarinsa.

Populaarikulttuurin palvomien mafiaeeposten ohella Scorsese on valmistanut tukun samoihin vääristyneiden haaveiden haaksirikkoihin paneutuvia toisen tyylilajin teoksia, Kuin raivo härän (1980), Koomikkojen kuninkaan (1983) ja Lentäjän (2004). Näistä viimeinen kantaa ohjaajan tuotantoon 2000-luvulla levinnyttä mammuttitautia, joka jähmensi myös Amerikan syntyhistoriaa valottaneen Gangs of New Yorkin (2002) pullistelevaksi pukudraamaksi.

Kalkkeutunutta mainettaan Scorsese onkin sittemmin paikannut ensin Bob Dylanista tehdyllä kehutulla dokumentilla ja nyt vanhan aihepiirin entistäkin vauhdikkaammalla toteutuksella. Hyvällä tahdolla voi toki katsoa ohjaajan säilyttäneen ajankohtaisuutensa, kun hänen hahmoteltavakseen tulee Hong Kong -tuotannon suuriin menestyksiin lukeutuneen Infernal Affairsin (2002) yhdysvaltalainen versio.

Vääräleukojen mukaan Scorsese on puolestaan menettänyt entisen luovuutensa, kun hänen purtavakseen kelpaavat jo toisten kertaalleen koluamat aineistot.

Ironinen
rikosparodia

The Departed (2006) on siis Scorsesen ensimmäinen gansterifilmi sitten Casinon (1995), mutta yhtä ilmeinen parodia hänen omista veren täyttämistä elokuvistaan.

Laadultaan hirtehinen ironia alamaailman välienselvittelyihin ilmenee jo näyttelijävalinnoissa, joissa Robert De Niron, Joe Pescin ja Ray Liottan kaltaiset kovanaamat ovat korvautuneet monenmoisissa veijarikomedioissa kasvojaan tällä vuosituhannella kuluttaneilla Leonardi DiCapriolla, Matt Damonilla, Alec Baldwinilla ja Mark Wahlbergilla. Teoksen pääroistona häärivä Jack Nicholson puolestaan muovaa elokuvan sävyn heti kättelyssä viistoksi omalla tunnistettavalla virneellään.

Scorsesen filmiä ei siis suin surminkaan pääse syyttämään alkuperäisteoksen mekaanisesta uusinnasta, koska jälkimmäinen kuvaa peitetehtäviin päätyvän etsivän ja hänen poliisikouluun soluttautumistoimiin lähetettävän rikollisen peilikuvansa roolivankeutta.

Scorsese sen sijaan tutkii hämäräpuuhia suorittavien tomppelien ja rötöksiä ratkovan virkavallan kiukun kiehauttamaa piirileikkiä, jonka ohjaaja näkee yhtä säälittävänä kuin naurettavana.

Sävähdyttävää ja tyhjää

Konekivääridialogia, loisteliasta kuvaleikkausta ja keikaroivaa näyttelemistä sisältävä ohjaustyö tarjoaa populaarikulttuurin tuntijoille runsaasti oivallettavaa, kun jo ääniraidallakin soivat monet Rolling Stonesin ikivihreät rock-kukkoilut.

Tällainen temppuilu ulkoisilla kulisseilla on aina ollut Scorseselle ominaista, mutta ennen uusinta ohjaustyötä linjauksella on luotu sosiaalisia kytkentöjä henkilöistä kuvatun aikakauden laajempiin ilmiöihin.

Juuri siksi The Departed säilyy tavattoman ammattitaitoisena, mutta sisällöltään sangen vähäpätöisenä katsauksena suurkaupungin synkkyyteen. Filmi seuraa Bostonin laitakatujen laittomuuksia hallinnoivan rikollispomon kamppailua osavaltion poliisin erikoisyksikön kanssa. Molemmat järjestöt lähettävät urkkijansa vastustajan leireihin tarkoituksenaan ennakoida vihollisten ansat.

Pidemmän päälle moinen salailu käy kaikkien hermoille, kun pettureita aletaan etsiä joukolla.

Laillisuuden
rajat

Laillisuuden rajan molemmilla puolilla operoivista organisaatioista ovat tulkintansa tehneet niin Michael MannHeatissä (1995) ja Miami Vicessa (2006) kuin John WookinFace Off - kaksissa kasvoissa (1997).

The Departed paitsi edustaa tätä jatkumoa myös kiertää umpeen viihdeteollisuuden arveluttavan kehän. Pohjateos Infernal Affairs on nimittäin amerikkalaisten omia - myös Martin Scorsesen -rikosfilmiperinteitä kierrättävä aasialaistulkinta, josta Scorsese taas muokkaa hänen tarpeisiinsa sopivan murheenkryynin.

Vaikka amerikanitalialainen elokuvantekijä tuntee häkkiin lukittujen haukkojensa lohduttomamman puolen kuin omat taskunsa, ei katsoja voi välttyä sisäpiirivitsailun vaikutelmalta. Niinpä Scorsesen vetäessä tutun kyyniset johtopäätökset tappamisen karnevaalin päätepysäkeistä paperisten henkilöjen tuska säilyy herttaisen yhdentekevänä.

Joskus yksikin hymynkare väärään aikaan romuttaa kerralla pahuuden illuusion, The Departedissa näitä ilmeitä ja eleitä on alusta loppuun.

Rane Aunimo